9.1.09

GT Academy -voittajat saapuivat Dubaihin


Jännitys tiivistyy Dubain TOYO Tires 24h -kisojen kynnyksellä, mutta ilmassa on myös hitunen pettymystä. Matka noviisikuljettajasta kansainväliselle kilpailutasolle vain kolmessa kuukaudessa on äärimmäisen vaikea, ja valitettavasti Lars Schlömer kohtasi matkan varrella ylimääräisä vaikeuksia ja joutui luopumaan paikastaan Nissan 350Z GT4:n ohjaimissa.

Hän jäi sairauden vuoksi pois tärkeistä harjoituksista, kuten yöajosta, joten hänelle on kertynyt vähemmän kokemusta kuin Lucas Ordóñezille. Siksi tiimi joutui tekemään raskaan päätöksen.

Nissan Europen vuorovaikutteisesta markkinoinnista vastaava johtaja Darren Cox sanoi: "Nissan PlayStation -tiimi on arvioinut Dubaita edeltävän tilanteen ja päättänyt, että Lars ei ole täysin valmis kilparadalle lopullisessa kisassa. Olemme ylpeitä hänen saavutuksistaan ja odotamme innolla yhteistyötä hänen kanssaan vuonna 2009."

Ymmärrettävästä pettymyksestään huolimatta Lars on mukana Dubaissa tukemassa Lucasia ja muuta Nissan PlayStation -tiimiä. Hän on edelleen tiimin tärkeä jäsen ja avustaa kisastrategiassa. Tähän asti yltäminen on uskomaton saavutus, josta Lars ja hänen perheensä voivat olla todella ylpeitä.